Touhukas nastolalainen Saija Reimaluoto harrastaa ompelua ja kutomista, ja hän opettelee tällä hetkellä kurssilla soittamaan haitaria. Saijalla on sekä kuulo- että näkövamma, jotka vaikuttavat arkeen monella tavalla.
– Langan pujottaminen neulansilmään ei enää onnistu, ja siihen joudun pyytämään apua. Pystyn kuitenkin lukemaan kirjoja, ja onneksi on myös äänikirjat. Meillä on puolisoni kanssa perjantaisin Nastolan Terän tanssiharjoitukset. Tasapainoni on huonontunut, mutta toisaalta tanssi auttaa sen harjoittamisessa.
– Näkökenttäni on kapea, minua häikäisee herkästi ja minulla on hämäräsokeutta. Näkövammani vaikuttaa enemmän liikkumiseen kuin näön tarkkuuteen. Hämärässä tai lumisen kirkkaalla kelillä liikkuminen on vaikeaa. Televisiota kuuntelen vähän kovemmalla tai sitten käytän apuvälinettä, jolla ääni tulee suoraan korviini, Saija kertoo.
Saija on kokenut kävijä Päijät-Hämeen keskussairaalalla. Kun liikunta-, näkö- tai kuulovammainen tulee keskussairaalan uudistettuihin tiloihin, pitäisi siellä liikkumisen onnistua mahdollisimman helposti ja esteettömästi.
Esimerkiksi näkövammaisen kulkemista taksien pysähdyspaikalta sisätiloihin helpottaa pihalaatoissa oleva kohoraita. Kohoraita jatkuu lattian pinnassa infopisteelle asti, ja näkövammainen voi seurata raitaa valkoisen keppinsä avulla.
Saija on tyytyväinen keskussairaalan piha-alueeseen, jossa ei ole suuria korkeuseroja. Pihalaattojen alla on putkia, jotka pitävät pihan sulana lumesta ja jäästä. Talvella liukas keli ei siis aiheuta kaatumisia. Lisäksi piha-alueella on hyvä valaistus.
Sairaalan infotiskillä on induktiosilmukka. Se on laite, joka auttaa kuulovammaisia kuulemaan paremmin. Laite toimii vain ihan tiskin lähellä, jotta muut lähistöllä olevat kuulolaitteen käyttäjät eivät kuule keskustelua. Samanlainen laite löytyy kahvilan kassalta.
Suuri paikka, jossa on paljon opasteita
Saijan mielestä keskussairaalan uudessa osassa kulkeminen sujuu melko hyvin. Keskussairaalalla on opasteita kolmella eri kielellä: suomi, ruotsi ja englanti. Niistä voi seurata, mihin rakennuksen osaan on menossa. Sairaalan osat on nimetty eri kirjaimilla. Saijan mielestä kirjaimet ovat riittävän suuria ja selkeitä, mutta opasteiden suuri määrä hämmentää.
– Opasteissa on paljon tietoa. Se on ymmärrettävää, kun paikkakin on iso. Kotiin tulevasta kutsukirjeestä ja sen mukana olevasta kartasta on hyötyä keskussairaalalla suunnistamisessa. Yritän aina muistaa ottaa ne mukaan, Saija kertoo.
Näkövammaisten kulkemista helpottavat myös hisseissä ja opastekylteissä olevat pistekirjoitukset.
– Käytävät ovat mukavan leveitä ja opasteiden avulla tiedän minne mennä.
Keskussairaalalla on ovia, jotka avautuvat kun kättä heilauttaa kytkimen edessä. Saija arvelee, että ne voivat olla toisille hankalia.
– Ovien tieltä hitaampi ei välttämättä ehdi pois. Myös hissikäytävän rappujen askelmat olisi hyvä erottaa toisistaan mustalla raidalla. Valkoiset tolpat voisi maalata jollakin värillä, niin ne erottuisivat paremmin ympäristöstä, Saija ehdottaa.
Pieniä asioita, jotka jokainen voi huomioida
Saija toivoo, että varsinkin ulkona nopeasti liikkuvat autoilijat, pyöräilijät ja skuuttaajat ottaisivat muut ihmiset huomioon paremmin.
– En välttämättä huomaa kaikkia liikkujia, ja toivoisin että he antaisivat hieman etäisyyttä. Toisaalta kävelen aika nopeasti, enkä tutuissa paikoissa välttämättä käytä keppiä. Siksi vammojani ei aina voi nähdä ulkoapäin. Joskus otan valkoisen kepin mukaani, että saan tilaa, Saija nauraa.
Saija muistuttaa, että moni kuulovammainen toivoo, että asiakaspalvelija puhuisi suoraan hänelle eikä tietokoneelle.
– Kuulovammaiselle pitäisi puhua valoisassa ja asettua suoraan eteen puhumaan. Jos on asiaa ja toinen ei huomaa, niin voi vaikka koskettaa. Ääntä ei tarvitse korottaa. Riittää että puhuu selkeästi, hitaasti ja pitää vaikka lyhyitä taukoja. Silloin kuulija ehtii ajatella kuulemaansa, Saija neuvoo.
– Itse pidän siitä, että minulle kuvaillaan kaukana näkyviä asioita. Esimerkiksi mieheni muistaa mainita, jos taivaalla näkyy tähtiä. Näen kyllä kuun, mutta en tähtiä.
Tämä juttu on kirjoitettu mahdollisimman selkeällä yleiskielellä. Tekstissä ei ole erikoissanastoa tai vaikeita rakenteita, minkä on tarkoitus helpottaa lukemista.
