Aulassa kuuluu iloinen puheensorina. Joku on matkalla lounaalle, toinen tervehtii vastaantulijaa nimeltä. Lehtiojan palvelukeskuksessa elämä näkyy ja kuuluu jo heti sisään astuessa.
Lahdessa sijaitseva Lehtiojan palvelukeskus on koti 195 ikäihmiselle. Samalla se on noin 150 ammattilaisen työpaikka. Suuren talon arjessa tapahtuu paljon, mutta tunnelma on rauhallinen ja välitön.
Vain viikkoa aiemmin Lehtiojasalissa oli vietetty taidenäyttelyn avajaisia. Näyttelyn avasi näyttelijä ja laulaja Ritva Oksanen, ja tapahtumassa laulettiin, paistettiin makkaraa sekä tavattiin omaisia. Kulttuuri ja yhteisöllisyys ovat Lehtiojalla näkyvä osa arkea.
– Haluamme laajentaa käsitystä siitä, mitä taide voi olla. Meillä järjestetään näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia ympäri vuoden, kertoo palveluesihenkilö Jaana.
Yhteiset tilat ovat aktiivisessa käytössä. Talosta löytyy muun muassa oma hammashoitola, kuntosali, hiljentymiseen tarkoitettu Kaislaranta sekä Lehtiojasali, jossa järjestetään koulutuksia, tapahtumia ja yhteisiä tilaisuuksia. Myös oma pappi on osa palvelukeskuksen arkea.
Jokaisella ryhmäkodilla on oma rytminsä
Kerroksissa arki rakentuu pienemmissä yhteisöissä, ryhmäkodeissa. Ryhmäkodeissa asuu kymmenen asukasta, joilla jokaisella on oma huone, kylpyhuone ja oma tila elää omannäköistä arkea.
Ryhmäkodin yhteisessä olohuoneessa jutellaan, syödään yhdessä ja seurataan päivän tapahtumia. Lasitetulla parvekkeella voi nauttia vuodenajoista säästä riippumatta.
Seinillä näkyy valokuvia yhteisistä hetkistä. Kuvissa asukkaat leipovat, askartelevat, tekevät kukkaseppeleitä, viettävät joulua ja retkeilevät lähialueilla. Toiminta suunnitellaan asukkaiden toiveiden pohjalta.
– Jokainen osallistuu omalla tavallaan. Tärkeintä on, että löytyy itselle mielekästä tekemistä, Jaana kertoo.
Ulkoilu kuuluu arkeen ympäri vuoden. Hoitajien tehtävä on varmistaa, että asukkaat pääsevät ulos ja osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin päivittäin.
Työtä tehdään lähellä asukkaita
Lehtiojan arjessa korostuu yhdessä tekeminen. Kirjaamiset tehdään ryhmäkodeissa asukkaiden lähellä, eikä henkilökunnan tarvitse vetäytyä erillisiin kansliatiloihin.
Sairaanhoitajat vastaavat hoidon kokonaisuuksista ja päivittäisen työn koordinoinnista. Lähihoitajat huolehtivat asukkaiden arjesta, omahoitajuudesta ja päivittäisestä hoidosta. Hoiva-avustajat tukevat sekä välittömässä asiakastyössä että arjen käytännön tehtävissä.
Moni työntekijä kuvailee työyhteisöä samalla tavalla: apua saa aina pyytää.
– Meillä ihmiset auttavat toisiaan. Jos jostakin ryhmäkodista puuttuu työntekijä, muut tulevat auttamaan. Se on täällä ihan tavallinen toimintatapa, Jaana kertoo.
Hyvä ilmapiiri näkyy pienissä asioissa
Kierroksen aikana yksi asia toistuu yhä uudelleen. Vastaantulijat tervehtivät iloisesti, ja työntekijät puhuvat toisistaan arvostavasti.
Lähihoitaja Hiba on työskennellyt Lehtiojalla neljä vuotta.
– Meillä on hyvä ilmapiiri ja työyhteisö. Kaikki osallistuvat, jos joku tarvitsee apua, hän kertoo.
Työyhteisö näkyy myös työpäivien ulkopuolella. Työntekijät tapaavat toisinaan vapaa-ajalla esimerkiksi yhteisten kahvien, lounaiden tai erilaisten virkistystapahtumien merkeissä.
Hoiva-avustaja Esraa uskoo, että hyvä henki syntyy yhteisestä tavoitteesta.
– On helppo tehdä työtä yhdessä. Mietimme jatkuvasti, mistä asukkaat voisivat pitää ja mitä heille voitaisiin järjestää. Täällä ehtii tehdä muutakin kuin vain välttämättömät asiat, hän sanoo.
Jaana kuvailee työyhteisöä monikulttuuriseksi ja yhteen hitsautuneeksi.
– Meillä erilaisuus ei oikeastaan ole erilaisuutta, koska jokainen meistä on erilainen. Usein kuulee työvuoron päätteeksi sanottavan: kiitos päivästä.
Koti, jossa eletään arkea
Lehtiojalla eletään tavallista arkea kaikkine sen tärkeinä hetkinä. Päiviin mahtuu ulkoilua, yhteisiä kahvihetkiä, juhlia, harrastuksia ja kohtaamisia.
Samassa talossa voidaan järjestää taidenäyttelyn avajaisia, lähteä kesäretkelle, viettää rauhallinen saunahetki tai pysähtyä hiljentymään Kaislarantaan. Kun kierros päättyy ja aulan puheensorina jää taakse, mieleen jää ennen kaikkea tunne yhteisöstä. Suuressa talossa on paljon ihmisiä, mutta tunnelma on lämmin ja välittävä. Sellainen, jossa asukkaiden hyvä arki syntyy yhdessä tekemällä.