Kolme sosiaalityön ammattilaista kokoontuivat yhteen pöydän ääreen.

Blogi: Sosiaalimenot ja sosiaalityö – mistä on kyse?

Sairauksien hoitoon tarvitaan terveydenhuoltoa, kasvatustyöhön päiväkoteja, koulutukseen oppilaitoksia ja maanpuolustukseen puolustusvoimia. Lisäksi rikosasioissa on tuttua kääntyä poliisin ja onnettomuustilanteissa pelastuslaitoksen puoleen. Mutta mihin sosiaalityötä tarvitaan ja mitä ovat paljon puhutut sosiaalimenot?

Kansainvälistä sosiaalityön päivää vietetään 17.3.2026. Päivän tavoitteena on tehdä näkyväksi sosiaalialan ammattilaisia ja heidän työtään. Sosiaalialan korkeakoulutetuilla ammattilaisilla on keskeinen rooli yhteiskuntamme eri sektoreilla. Keitä sosiaalityön ammattilaiset hyvinvointialueella ovat, mitä he tekevät, ja mihin heitä tarvitaan?

Sosiaalityö on hyvinvoinnin tukemista eri elämäntilanteissa

Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus ovat sosiaalipalveluja, joilla pyritään yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen hyvinvoinnin lisäämiseen sekä sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen ja vähentämiseen. Tavoitteena on myös vahvistaa osallisuutta, vähentää syrjäytymistä sekä edistää yhteiskuntarauhaa. Käytännössä sosiaalipalveluilla tuetaan ihmisiä eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa sekä autetaan arjessa selviytymisessä.

Sosiaalityön asiakkaiden tilanteissa ei yhden ammattilaisen näkökulma aina riitä. Siksi sosiaalityötä tehdään usein yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa. Sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat työskentelevät yhdessä esimerkiksi terveydenhuollon, sivistystoimen, päihde- ja mielenterveyspalvelujen, työllisyyspalvelujen sekä järjestöjen kanssa. Sosiaalityön rooli on tuoda esiin asiakkaan elämäntilanne kokonaisuutena ja varmistaa, että palvelut muodostavat toimivan kokonaisuuden. Sosiaalityöllä on merkittävä tehtävä asiakkaan tarpeiden tunnistamisessa, palvelujen yhteensovittamisessa ja tuen jatkuvuuden varmistamisessa. Sen avulla voidaan ehkäistä ongelmien kasautumista ja parantaa asiakkaiden mahdollisuuksia selviytyä arjessa.

Sosiaalityön ja -ohjauksen tehtäväalueita ovat esimerkiksi kuraattoripalvelu, lastensuojelu, mielenterveys- ja päihdetyö, vammaistyö, aikuisten parissa tehtävä sosiaalityö ja vanhustyö. Sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan voi kohdata, kun tarvitsee tukea vanhemmuuteen, jää työttömäksi ja kohtaa taloudellisia ongelmia, sairastuu tai on huolissaan läheisen päihteiden käytöstä tai ikääntyneiden vanhempien selviytymisestä. Lisäksi sosiaalityö on tukena erilaisissa kriisitilanteissa, kuten avioero, vammautuminen, perheessä esiintyvä väkivalta tai kodin menettäminen tulipalossa. Toisaalta sosiaalityö on mukana myös elämän hyvissä hetkissä, iloitsemassa onnistumisista.

Sosiaalityötä tehdään hyvinvointialueella erilaisten asiakasryhmien parissa

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella sosiaalityötä tehdään erilaisten asiakasryhmien kanssa. Lapsiperheiden hyvinvointia sekä lasten ja vanhempien arkea tuetaan lapsiperheiden sosiaalityöllä ja sosiaaliohjauksella. Lastensuojelun asiakkaina puolestaan ovat lapset, joiden kasvu tai kehitys on jollakin tavalla vaarantunut. Pääpaino lastensuojelun työskentelyssä on perheen tukeminen siten, että lapsi asuu kotona.

Aikuisille, joiden kanssa ei asu alaikäisiä lapsia, tarjotaan tukea työikäisten sosiaalityössä esimerkiksi arjesta selviytymiseen, työllistymiseen, päihderiippuvuudesta toipumiseen ja äkillisiin elämän kriisitilanteisiin. Tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä sekä lisätä asiakkaan elämänhallintaa, osallisuutta ja toimintaedellytyksiä arjessa ja sosiaalisissa suhteissa. Ikääntyneiden sosiaalityötä tehdään gerontologisessa sosiaalityössä.

Sairaalan terveyssosiaalityön ammattilaiset palvelevat kaikilla sairaalan erikoisaloilla perus- ja erikoistasoilla niin potilaita, omaisia kuin hoitohenkilökuntaakin. Sosiaalityöntekijä selvittelee sairastumiseen liittyviä pulmia, arvioi kuntoutuksen mahdollisuuksia sekä tukee kuntoutumista. Psykiatrian, somatiikan ja perustason osastoilla sekä eri poliklinikoilla lapset, nuoret ja aikuiset saavat sosiaalityön palveluja moniammatillisissa tiimeissä työskenteleviltä sosiaalityöntekijöiltä ja sosiaaliohjaajilta, joiden kanssa voi etsiä ratkaisuja kuntoutumisen edistämiseen. Terveyssosiaalityössä huomioidaan arjen sujumiseen, työ- ja toimintakykyyn, asumiseen, ihmissuhteisiin, opiskeluun, riippuvuuksiin, toimeentuloon sekä ammattiin liittyvät pulmat.

Vammaispalvelujen asiakaskuntaan kuuluvat kaikenikäiset vammaiset ja kehitysvammaiset ihmiset. Vammaispalveluilla tuetaan vammaisen ja pitkäaikaisesti sairaan henkilön omatoimista suoriutumista sekä edistetään vammaisen henkilön edellytyksiä elää muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Samalla palveluilla pyritään poistamaan vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. 

Sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat vastaavat pääosin virka-ajan ulkopuolisesta, kiireellisestä ja välttämättömästä sosiaalihuollon tarpeesta. Sosiaalipäivystyksen asiakkaat ovat kaikenikäisiä. Yleisimmät tehtävät koskevat alaikäisen tilanteen arvioimista, ikäihmisen pärjäämättömyyttä, päihde- ja mielenterveysongelmia sekä lähisuhdeväkivaltaa. Sosiaalipäivystys vastaa myös kriisitilanteiden tuesta esimerkiksi, jos omainen on menehtynyt sairaalan ulkopuolella sekä psykososiaalisesta tuesta tulipaloissa ja suuronnettomuuksissa.

Opiskeluhuollon kuraattoripalveluissa sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat tuovat osaamistaan oppilaitosten hyvinvointityöhön. Kuraattoripalvelut tarjoavat opiskelun ja koulunkäynnin tukea ja ohjausta niin opiskelijoille, perheille kuin oppilaitoksen henkilökunnallekin. Kuraattorityöllä edistetään koko oppilaitosyhteisön hyvinvointia ja yhteistyötä perheiden kanssa. Lisäksi tuetaan yksittäisten opiskelijoiden oppimista, hyvinvointia ja sosiaalisia valmiuksia.

Sosiaalityö – osa sosiaalimenoja vai sosiaalinen investointi?

Sosiaalimenoista esiintyy monia virheellisiä käsityksiä. Puhutaan esimerkiksi sosiaalimenoista, kun tarkoitetaan toimeentulotukea tai väitetään maahanmuuton lisäävän sosiaalimenoja. Todellisuudessa valtaosa sosiaalimenoista aiheutuu ikääntyneiden palveluista sekä sosiaaliturvasta, kuten vanhuuseläkkeistä. Toimeentulotuen osuus on todellisuudessa hyvin pieni.

Sosiaalimenojen sijasta tulisi mieluummin puhua sosiaalisista investoinneista – panostuksista, joilla turvataan ihmisten hyvinvointi eri elämäntilanteissa ja ennaltaehkäistään ongelmia. Sosiaalityö on sosiaalinen investointi, joka turvaa haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksia sekä edistää sosiaalista turvallisuutta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Erityisesti näinä aikoina, kun erilaiset kriisit ja konfliktit koettelevat maailmaa, on ihmisoikeustyötä tekevien sosiaalialan ammattilaisten työ entistäkin tärkeämpää.

Blogi on kirjoitettu Sosiaalityön kehittäjät -työryhmässä, jossa on edustettuina hyvinvointialueen eri yksiköissä ja palvelutehtävissä työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä.