Talousassistentti Marianna Gripenbergin voisi kuvitella olevan laskettelun ystävä, sillä hän toimii hyvinvointialueen henkilökuntayhdistys PäHe ry:ssä laskettelujaoston vetäjänä.
– Itse asiassa pelkään laskettelua! Mies ja lapset kyllä sitä harrastavat, mutta itselläni on itsesuojeluvaisto sen verran korkealla, että en laskettele ollenkaan.
Laskettelupelosta huolimatta Marianna kuvaa arvostavansa Päijät-Hämeen erinomaisia (talvi)urheilumahdollisuuksia.
– Täällä on aivan ihanaa luontoa, joten menen mielelläni metsään tai pelloille. Myös hiihtomahdollisuudet ovat erinomaiset. Messilän ympäristö tarjoaa hienot puitteet talviurheiluun.
Yhteisöllisyyden ja virkistysmahdollisuuksien aktiivinen edistäjä
Marianna toimii työpaikan lisäksi myös vapaa-ajallaan yhteisöllisyyden ja virkistymismahdollisuuksien aktiivisena kehittäjänä. Mariannalle on tärkeää, että ihmisillä on kotiseudullaan avoimia ja helposti saavutettavia paikkoja, joissa viettää mielekästä vapaa-aikaa.
– Viimeisimpänä osallistuimme puolisoni kanssa Artjärvellä Vuorenmäen uimarannan kunnostustalkoisiin, hankenimenä oli “Rantakuntoon kesäksi”.
PäHe ry:ssä Marianna on toiminut jo hyvinvointialuetta edeltäneiden organisaatioiden aikana. Henkilökuntayhdistys tunnettiin silloin nimellä Laksilaiset. Kun PäHe ry perustettiin, hän halusi varmistaa henkilöstölle lasketteluedun myös jatkossa.
– Etu on vaan parantunut nyt, kun saimme oman alekoodin laskettelukeskuksen verkkokauppaan, Marianna iloitsee.
Aktiviteetteja ja alennuksia kaikille hyvinvointialueen työntekijöille
Henkilökuntayhdistys merkitsee Mariannalle kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävää yhteisöä, johon koko henkilöstö kuuluu.
– PäHe innostaa liikkumaan, ja itse olen lähtenyt esim. kuntosalille ja nyt viimeiseksi vesijumppaan PäHen innoittamana. PäHellä on lisäksi diilejä erilaisiin yrityksiin, eli alennusta voi saada monenlaisista palveluista.
PäHellä on jäsenilleen perinteeksi muodostunut oma alue tulevan kesän XXL Mössö -festareilla. Nähdäänkö Marianna festareilla?
– Saattaa olla! Uskoisin näin.
Mariannalla on terveisiä myös hyvinvointialueen uusille ammattilaisille, joille henkilökuntayhdistys on jäänyt vieraaksi.
– Menkää PäHen tuoreille sivuille ja rekisteröitykää jäseniksi. Kaikilla hyvinvointialueen työntekijöillä on oikeus jäsenyyteen ja sen myötä saataviin etuihin!
Etätyö mahdollistaa puolikkaan päijäthämäläisyyden
Mariannan koti sijaitsee Loviisassa, mutta etenkin talvikaudella hän viettää paljon aikaa auttaen 93-vuotiasta äitiään Artjärvellä. Päijät-Hämeen hyvinvointialue on mukana Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa. Ohjelman ydinsanomaan kuuluu myös ikääntyneistä perheenjäsenistä huolehtimisen huomioiminen.
– Etätyö mahdollistaa äidin auttamisen. Vanhassa omakotitalossa riittää tekemistä, sillä leivinuunin lämmittäminen edellyttää puunkantoa ja pihassa liikkuminen lumitöitä. Ikääntyneelle siinä on vähän turhan paljon hommaa, Marianna pohtii.
Marianna tunnustaa arvostavansa mahdollisuutta tehdä etätöitä myös siksi, että liukkaalla säällä autoilu jännittää häntä.
– Äiti asuu ihan Uudenmaan rajalla, joten työmatkaan menee noin tunti. Erityisesti talvisäillä on mukavaa, ettei tarvitse joka päivä lähteä toimistolle.
Toimistopäivissä on silti toki omat hyvät puolensa. Talouden tulosalueen henkilöstö viettää lähityöpäivää joka keskiviikko, ja silloin on mahdollisuus kohdata työkaverit kasvotusten.
– Yhteinen lounas kollegoiden kesken on työpäivän kohokohta, Marianna tuumaa.