Nouoret harjoittelevat elvytystä puhaltamalla nuken suuhun.

Kaikki Päijät-Hämeen yläkoulut saatiin mukaan NouHätä! -kampanjaan

Päijät-Hämeen 8.-luokkalaiset nuoret oppivat onnettomuustilanteessa toimimista valtakunnallisessa NouHätä! -kampanjassa. Ensi kertaa mukana olivat kaikki alueen yläkoulut. Parhaat joukkueet kisasivat Hollolassa 18. maaliskuuta 2026 Päijät-Hämeen NouHätä! -mestaruudesta. Voitto meni Heinsuon koululle Hollolaan.

NouHätä! -kampanjassa tärkeintä on nuorten saama turvallisuuskasvatus ja se, että heistä tulee rohkeampia ja osaavampia auttamaan onnettomuus- ja hätätilanteessa, koulutuspäällikkö Mari Ukkonen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta kertoo.

– Kisavaihe on sellainen bonus, ja on tosi kiva nähdä miten nuoret ovat innostuneita ja taitavia. He myös oivaltavat ja oppivat kisan myötä, Ukkonen jatkaa.

NouHätä!-kampanja koostuu pelastuslaitosten ja opettajien järjestämästä opetuksesta sekä vapaaehtoisesta kilpailusta. Oppilaista muodostetut joukkueet osallistuvat ensin digitaaliseen alkukilpailuun, ja sen parhaat joukkueet pääsevät kisaamaan käytännön rasteille aluekilpailuihin. Digitaaliseen alkukarsintaan Päijät-Hämeessä osallistui 186 joukkuetta 15 koulusta.

Taitoja testattiin käytännönrasteilla

Päijät-Hämeen aluekilpailu järjestettiin Hollolan pelastusasemalla 18. maaliskuuta 2026. Mukana olivat kolme joukkuetta Heinsuon koulusta Hollolasta, Padasjoen yhtenäiskoulun joukkue, Lahden Steiner-koulun joukkue sekä Kärpäsen koulun joukkue Lahdesta.

Aluekilpailu käynnistyi teoriakokeella. Tämän jälkeen käytännön osaamista testattiin ensiaputilanteissa, alkusammutuksessa, tulipalojen ehkäisyssä sekä elvytyksessä.

Joukkueet saivat rastin jälkeen palautteen omasta suorituksestaan. Lisäksi palkintojenjakotilaisuudessa rastit käytiin vielä kokonaisuutena läpi, sillä kilpailu on ennen kaikkea oppimistapahtuma, vaikka mestaruudesta kisattiinkin.

– Osassa kouluja on vahva NouHätä!-perinne ja kampanja on löytänyt vahvan sijan vuosisuunnitelmassa. Siihen vaikuttaa yksittäisten opettajien innostuskin. Osalle kouluja kampanja on vielä uutta, ja mahdollisuuksiin vasta tutustutaan, Ukkonen pohtii.

Hän on tyytyväinen, että ensi kertaa kaikki Päijät-Hämeen yläkoulut erityiskoulut mukaan lukien saatiin mukaan kampanjaan ja oppimaan tärkeitä taitoja.

Mestaruus Hollolaan Heinsuon kouluun

Päijät-Hämeen NouHätä!-mestaruuden vei Sumuttajat-joukkue Heinsuon koululta Hollolasta. Toiseksi tuli Padasjoen yhtenäiskoulun joukkue Tytsyt ja kolmanneksi Heinsuon koulun Pirun jäykät -joukkue. Voittajajoukkue jatkaa matkaansa valtakunnalliseen loppukilpailuun Kuopioon 23. huhtikuuta.

Sumuttajat voitti myös aluekilpailua edeltäneen digitaalisen alkukarsinnan Päijät-Hämeessä saaden valtakunnallisestikin kolmanneksi eniten pisteitä.

Päijät-Hämeen NouHätä!-aluekilpailun tulokset

  1. Heinsuon koulu (Hollola), Sumuttajat: Hilla Eifflaender, Jenni Kirvesoja, Sofia Liinavirta
  2. Padasjoen yhtenäiskoulu (Padasjoki), Tytsyt: Kiira Alho, Sofia Alho ja Lenni Wallenius
  3. Heinsuon koulu (Hollola), Pirun jäykät: Justiina Nivala, Nelly Könönen, Nitta-Mari Väkeväinen
  4. Lahden Rudolf Steiner -koulu (Lahti), Ööh
  5. Heinsuon koulu (Hollola), Tulitikut
  6. Kärpäsen koulu (Lahti), Hiukset

Kuva elvytysrastilta: Juha Hassila

Valtakunnallinen NouHätä!-kampanjan sivusto