Anu on työvalmentaja, jonka ura kulki uinninvalvonnan, vesivoimistelun vetämisen ja puutarhuritöiden kautta hoitoalalle

IG: @pajan.anu

Moi, olen Anu, kuntouttavan työtoiminnan työvalmentaja Lahden työpajalta.

Oma urapolkuni on kulkenut puutarhurin töistä, uinninvalvojaksi harrastukseni myötä, ja lopulta hoitoalalle, päätyen nykyiseen työhöni työvalmentajaksi.

Työnkuvaani kuuluu asiakkaiden ohjaaminen ja tukeminen, sekä mielekkäiden työtehtävien kehittäminen.

Pajallemme työskentelee huippu tiimi työvalmentajia sekä sosiaaliohjaajia, sekä työhönvalmentaja.

Mariankadun pajalla työskennellään ruokaryhmässä sekä luovalla pajalla. Lisäksi meillä on eri osoitteessa toimiva ”rempparyhmä”.

Työn parasta onnistumista on nähdä asiakkaan kehitys, uuden oppiminen ja mahdollisesti meiltä siirtyminen opiskelun tai työelämän piiriin.

Olen intohimoinen liikunnan harrastaja, ja työmatka taittuukin mukavasti polkupyörällä! Pyrin myös motivoimaan asiakkaitamme liikunnan pariin. 

Tule seuraamaan tiliäni pajan pelkistä hyvistä hommista! 😊

Ota Anu seurantaan Instagramissa