Asiantuntija Emilia uppoutuu seksuaaliterveyden edistämiseen tähtäävään kehittämistyöhön

👩‍💻 Työskentelen asiantuntijana Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa alle 25-vuotiaiden maksuttoman
ehkäisyn kokeilun tiimissä. Oon siis kehittämässä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen seksuaali- ja
lisääntymisterveyspalveluita.

🧐 Kiinnostuin työntekijälähettilyydestä koska seksuaaliterveyspalvelut tarvitsevat lisää näkyvyyttä ja
ymmärrystä niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin keskuudessa. Some tarjoaa mahdollisuuden jakaa
ajatuksia aiheen ääreltä ja somessa voin myös oppia uusia taitoja ja kehittää asiantuntijuuttani. Opin hyvin
ne asiat, joista kerron muille ja parhaimmillaan silloin myös muut voivat oppia kun opettelen asioita ja kerron
niistä.

👓 Ajattelen myös, että terveydenhuollon organisaatioilla on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia somen valjastamisessa käyttöönsä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon työkaluna ja lähden nyt kokeilemaan mitä se voisi tarkoittaa seksuaalineuvojan roolissa.

📲 Käsittelen tilillä seksologisia asioita, ammatillista kasvua ja kerron teille mun työstä.

🕷 Odotan, että pääsen työntekijälähettiläsverkoston avulla ujuttautumaan eri yksikköihin, tutkimaan miten
seksuaaliterveys on esillä eri yksiköissä- eli muut lähettiläät prepare yourself. Ja mut saa toki myös kutsua muihinkin yksiköihin puhumaan seksuaalisuudesta.

😍 Mun työssä parasta on se, että saan uppoutua asioihin. Se, että opin koko ajan uutta. Se, ettei
kehittämistyössä ole valmiita vastauksia asioihin, se että pääsee luomaan ja rakentamaan ja kokeilemaan
uutta. Se, että pääsen kertomaan seksuaaliterveyteen liittyvistä aiheista muille.

🔥 Seksuaalisuus kuuluu kaikille, eli kaikki vaan linjoille mukaan seurailemaan. Kantaa yksilöllisiin hoidollisiin
asioihin en ota, mutta saatan hyvinkin innostua tekemään toiveaiheista postauksia.

📌 3 random faktaa musta: tykkään tanssia, juon pepsimaxia ja kuuntelen autossa radioo liian kovalla.

Ota Emilia seurantaan Instagramissa