Mitä teet työksesi?
Työskentelen vammaispalveluiden päiväaikaisessa toiminnassa, Aleksanterinkadun toimintakeskuksella. Aleksanterinkadun toimintakeskuksen Osallisuustalo-malli vahvistaa asiakkaiden osallisuutta, merkityksellisyyden kokemusta ja itsemääräämisoikeutta.
Asiakas valitsee 6 kuukauden ajaksi toimintoja omien kiinnostusten ja taitojen mukaan monipuoliselta palvelutarjottimelta. Toiminta toteutetaan yhdessä ohjaajien, vertaisohjaajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tarjolla on esimerkiksi mediaa, liikuntaa, kiinteistönhuoltoa, valmennuskeittiö ja musiikkia. Mallin avulla asiakkaat voivat vaikuttaa omaan arkeensa ja kehittää itseään, ja työntekijöille se tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää omia vahvuuksia ja erityisosaamista.
Mistä nautit työssäsi?
Työ asiakkaiden kanssa on palkitsevaa – heidän välitön palautteensa kertoo, että olemme oikealla tiellä.
Olen värikäs ja innostuva ohjaaja, jonka työssä näkyy huumorintaju ja kokeilunhalu. Uskon, että mokailu ja sähläys kuuluvat oppimiseen – sekä minulla että asiakkailla.
Luomme asiakkaiden kanssa turvallisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa yhdessä tekeminen ja uuden kokeilu ovat keskiössä. On inspiroivaa nähdä, kuinka jokainen askel vie asiakkaan lähemmäs omia haaveitaan.
”Uskallan kokeilla, mokata ja nauraa – sillä oppiminen syntyy rohkeudesta ja yhdessä tekemisestä.”
Mikä sai sinut kiinnostumaan työntekijälähettiläisyydestä?
Ryhdyin työntekijälähettilääksi, jotta asiakkaiden tarinat ja onnistumiset saisivat ansaitsemansa huomion.
Millaisia aiheita käsittelet julkaisuissasi?
Työntekijälähettiläänä tuon näkyväksi kehitysvammaisten ihmisten arkea, mediatoiminnan luovuutta, seksuaalikasvatuksen merkitystä ja ohjaajan työtä toimintakeskuksessa.
Ketä erityisesti haluaisit seuraajiksesi?
Kaikki ovat tervetulleita! Tavoitteena on houkutella aiheista kiinnostuneita seuraajia ja tarjota oppimismahdollisuuksia.
Mikä on jokin yllättävä asia sinusta, mitä moni ei ehkä tiedä?
Minulla on lemmikkinä kuningaspyton Jennifer! Jennifer on vieraillut toimintakeskuksessa useita kertoja, ja asiakkaat ovat olleet uskomattoman rohkeita – jotkut ovat jopa pitäneet Jenniferia kaulallaan.
Emilian löytää Instagramista nimellä @erityisestiemilia