Päivi iloitsee, kun asiakas vahvistuu ja oivaltaa uuden oppimisen äärellä

IG: @lahdenpajansosiaaliohjaaja

Työskentelen sosiaaliohjaajana työikäisten palveluissa, kuntouttavassa työtoiminnassa Lahden ja Nastolan työpajoilla.

Koulutukseltani olen sosionomi (AMK), työhistoriani on pääsääntöisesti sosiaali- ja terveysalalta kuten ikäihmisten palvelut, vammaistyö, perhetyö ja päihde- ja mielenterveystyöstä.

Nykyisessä työssäni olen viihtynyt jo vuodesta 2013. Työssäni upeinta ja antoisinta on asiakkaiden kohtaaminen sekä se, että asiakas vahvistuu ja oivaltaa uuden oppimisen äärellä. Lisäksi on palkitsevaa, kun asiakkaiden tulevaisuuden suunnitelmat selkeytyvät kuntoutumisen myötä ja sitä kautta mahdollisuus opiskeluun tai työelämään siirtymiseen vahvistuu.

Työskentelemme tiimityössä ja teemme monialaisen verkoston kanssa tiivistä asiakastyötä. Lahden ja Nastolan työpajoilla on vahvaa monialaista osaamista ja teemme asiakastyötä suurella intohimolla asiakas aina etusijalla.

Lahden työpaja sijaitsee osoitteessa Mariankatu 16, Lahti. Lahden työpajalla on luova paja ja ruokaryhmä sekä remonttiryhmä, joka sijaitsee Mukkulassa.
Nastolan työpaja sijaitsee osoitteessa Lekatie 1, Nastola. Nastolan työpajalla on käsityöryhmä, ulkotyöryhmä, puutyöryhmä ja ruokaryhmä.

Tervetuloa mukaan seuraamaan mitä työpajoilla tapahtuu ja myös en kautta saa kuvaa työstäni!

Ota Päivi seurantaan Instagramissa