Projektipäällikkö Emma

Projektipäällikkö Emman uraunelmat toteutuivat

Psykososiaalisen kuntoutuksen palveluissa projektipäällikkönä työskentelevällä Emmalla on useita ammatteja eri aloilta. Lukion jälkeen Emma suuntasi kaupalliselle alalle ja aloitti työelämän monipuolisissa tehtävissä ilman selkeää käsitystä urastaan.

Työura tuntui aluksi enemmän toimeentulon lähteeltä kuin suunnitelmalliselta polulta. Liikunnanohjaajaksi valmistuminenkaan ei vielä tuonut kirkasta visiota tulevaisuudesta. Emma kuitenkin jatkoi etsimistä ja löysi lopulta oman polkunsa aloittaessaan lähihoitajaopinnot Lahdessa.

Vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet hahmottuvat

Opintojen myötä Emmalle avautui mahdollisuus suuntautua mielenterveys- ja päihdetyöhön. Hän aloitti uransa kolmannen sektorin organisaatiossa, jossa eteni jo ensimmäisen vuoden jälkeen tiiminvetäjäksi. Vuosien varrella Emma tarttui erilaisiin tehtäviin ja projekteihin, joiden kautta hän alkoi löytää omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa. Vaikka urapolku ei aluksi ollut tietoisesti suunniteltu, jokainen askel kartutti hänen osaamistaan ja toi mukanaan ammatillista kasvua.

Emma täydensi osaamistaan suorittamalla sosionomin tutkinnon ja jatkamalla YAMK-opinnoilla asiakkuusjohtamisen koulutusohjelmassa. Erityisesti palvelumuotoilu herätti Emman kiinnostuksen. Uudet opinnot toivat mukanaan uusia taitoja ja mahdollisuuksia, mutta myös tarpeen etsiä työ, jossa nämä taidot pääsisivät käyttöön.

Hyvinvointialueella urapolku kirkastuu

Psykososiaalisen kuntoutuksen asumispalveluihin avautunut sosiaaliohjaajan paikka oli käännekohta Emman uralla. Hän irtisanoutui vakituisesta työstään ja siirtyi määräaikaiseen tehtävään, joka tarjosi uusia haasteita ja näkökulmia tuttuihin toimintaympäristöihin. Hyvin tehdyn työn ansiosta Emma sai tilaisuuden toimia projektipäällikkönä asumisyksikön perustamistyössä. Tämä rooli antaa Emmalle mahdollisuuden käyttää kaiken aiemmin kertyneen osaamisensa ja oppia uutta.

Emma näkee nykyisen tehtävänsä luonnollisena jatkumona urapolulle, jonka kulmakiviä ovat olleet sattumat, rohkeat valinnat ja jatkuva oppiminen. Emma muistelee, että hän on jo lähihoitajaopinnoissa miettinyt, että haluaa päästä vaikuttamaan mielenterveyskuntoutujien palveluihin. Tällöin vaikuttamisen ja kehittämisen ura-ankkuri alkoi hahmottumaan. Lisäksi Emma tunnistaa ura-ankkureikseen halun oppia ja saada lisää ymmärrystä työnsä tueksi.

Aiempi kokemus on osa ammattitaitoa

Nykyisessä tehtävässään Emma on joutunut sietämään epävarmuutta ja oppinut arvokkaita käytännön taitoja, joita ei saa koulussa. Palvelumuotoiluun liittyvät taidot ovat hänelle erityisen tärkeitä, ja Emma odottaa pääsevänsä hyödyntämään niitä yhä enemmän tulevissa projekteissa.

– Ajattelen, että kaikki on ollut todella opettavaista. Koen, että ilman käytännön kokemustani en voisi tehdä tätä nykyistä työtäni hyvin ja sellaisella ammattitaidolla, jolla sen nyt teen.

Jälkikäteen Emma pohtii, että sosionomin opinnot olisi voinut aloittaa aiemmin, mutta hän uskoo, että kaikella on ollut tarkoituksensa. Tulevaisuudessa hän haaveilee saavansa yhä enemmän vastuuta kehittämistehtävissä. Sosiaalityön opinnot ovat työn alla, mutta Emma kokee kehittämistyön olevan se, missä hänen intohimonsa ja osaamisensa kohtaavat.

Työnantajan tuki on vaikuttavaa

Ura-ajattelun esiin nostaminen ja urasta puhuminen on Emmalle tärkeää. Hän tunnistaa erilaisten urapolkujen merkityksen työn mielekkyyden kokemiselle. Jos esihenkilö huomaa työntekijän innostuneisuuden työstään sekä halun kehittää työtä ja omaa osaamista, niin esihenkilön kannattaa tukea työntekijää näissä.

– Itse olen aina saanut esihenkilöiltäni tukea palautteen keinoin, työssä jaksamiseen ja omaan urapolkuuni.

Emma arvostaa myös työnantajansa joustavaa työkulttuuria, etätyömahdollisuuksia ja liukuvaa työaikaa. Hän näkee työnantajan tarjoaman tuen tärkeänä paitsi omalle kehitykselleen myös työntekijöiden yleiselle työtyytyväisyydelle.

Emma rohkaisee kaikkia sanomaan unelmansa ääneen. Hän tietää kokemuksesta, että joskus ne toteutuvat.

Lisätietoja urapoluista ja uramallista Päijät-Hämeen hyvinvointialueella

Anne Saari
projektisuunnittelija
anne.saari@paijatha.fi

Teksti

Virpi Lehtinen
projektipäällikkö

Jenni Rosti
HR-asiantuntija