Kiinni elämään, nuorten huumekuolemien ehkäisy
Kiinni elämään – hanke on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamana hanke nuorten huumekuolemien ehkäisyyn. Hanke on osa valtion käynnistämää valtakunnallista huumekuolemien ehkäisyn ohjelmaa vuosille 2025- 2027, jota Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos koordinoi.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hankkeessa tehdään kehittämistyötä nuorten huumeiden käyttöön liittyvien vakavien haittojen ehkäisyn tueksi. Hankkeessa selkeytetään nuorten huumeiden käyttöön liittyviä palvelupolkuja, vahvistetaan ammattilaisten osaamista sekä kehitetään viestintää ja digitaalisia ratkaisuja. Työtä tehdään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, ja kehittämisessä hyödynnetään mys nuorten ja kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä.
Tavoitteet
- Vahvistaa alueellisia edellytyksiä ehkäistä nuorten vakavia huumehaittoja ja huumekuolemia
- Tukea nuorten huumeiden käyttöön liittyvän huolen tunnistamista, puheeksi ottamista ja jatkotuen käynnistymistä
- Selkeyttää huumeita käyttävän tai riskissä olevan nuoren palvelupolkuja
- Vahvistaa ammattilaisten työtä yhteisten toimintatapojen ja ajantasaisen tiedon avulla
- Edistää moniammatillista yhteistyötä eri palvelujen ja toimijoiden välillä
- Lisätä nuorille, läheisille ja ammattilaisille suunnattua luotettavaa tietoa
Keskeiset toimenpiteet
- Kuvataan ja selkeytetään nuorten huumeiden käyttöön liittyviä palvelupolkuja
- Kootaan ja sovitetaan yhteen olemassa olevia hyviä käytäntöjä
- Vahvistetaan yhteisiä toimintatapoja huolen tunnistamiseen, puheeksi ottamiseen ja jatkotuen käynnistämiseen
- Järjestetään koulutusta nuoria kohtaaville ammattilaisille
- Järjestetään koulutusta huumeita käyttäville nuorille
- Kehitetään digitaalista tietoa nuorille, läheisille ja ammattilaisille
- Otetaan nuorten ja kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä mukaan kehittämistyöhön
Kohderyhmä
Hankkeen ensisijainen kohderyhmä on huumeita käyttäviä nuoria työssään kohtaavat hyvinvointialueen ammattilaiset. Hankkeen varsinaisina hyödynsaajina ovat nuoret, joiden elämässä huumeiden käyttö ja niihin liittyvät riskit herättävät huolta. Välillisesti hanke voi tukea myös nuorten läheisiä, kun tieto palveluista ja tuen mahdollisuuksista vahvistuu.
Verkostot ja yhteistyökumppanit
Hanketta toteutetaan yhteistyössä alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Yhteistyön tavoitteena on koota yhteen erilaista osaamista, vahvistaa tiedonkulkua ja tukea nuorten vakavien huumehaittojen ehkäisyyn liittyvää kehittämistyötä. Yhteistyössä on mukana mm. Homebase, Suomen punainen risti ja Terapiat etulinjaan -hanke.
Hankeaika
1.4.2026 – 30.6.2027.
Tulokset ja vaikutus
Hankkeen tuloksena syntyy käytännön työtä tukevia materiaaleja, kuvauksia ja toimintatapoja nuorten huumeiden käyttöön liittyvien huolten käsittelyyn. Tavoitteena on, että eri toimijoilla olisi aiempaa yhtenäisempi käsitys siitä, millaista tukea nuorelle on tarjolla ja miten yhteistyötä voidaan tehdä eri tilanteissa. Hankkeen aikana vahvistetaan myös ammattilaisten mahdollisuuksia saada ajantasaista tietoa, koulutusta ja tukea omaan työhönsä. Nuorille ja läheisille tarjotaan helpommin löydettävää ja ymmärrettävää tietoa avun ja tuen vaihtoehdoista.
Hankkeen vaikutukset näkyvät ennen kaikkea kehittämistyönä, jossa palveluja ja yhteistyötä tarkastellaan nuorten tarpeiden näkökulmasta. Hanke voi osaltaan tukea sitä, että apua ja tukea olisi helpompi löytää ja tarjota.
Tutustu myös:
Sosiaali- ja terveysministeriö: Nuorten huumekuolemien ehkäisyn ohjelma 2025–2027
THL:n sivuilta: ELOSSA – Nuorten huumekuolemien ehkäisyn ohjelma 2025–2027 – THL