Potilas erikoissairaanhoidossa leikkausosastolla ammattilaisten ympäröimänä.

Jono kiireettömään erikoissairaanhoitoon on maan lyhyimpiä Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeessä kiireettömän erikoissairaanhoidon jonot ovat maan lyhyimpiä. Jonot ovat lyhentyneet toimintaa kehittämällä, henkilökuntaa rekrytoimalla ja palveluja osin ulkopuolelta ostamalla. Lain edellyttämä hoitotakuun taso on saavutettu alkuvuodesta.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira määräsi loka-marraskuussa kymmenen hyvinvointialuetta passittamaan historiaan ylipitkät jonotusajat kiireettömään erikoissairaanhoitoon. Aikaa Valvira antoi tämän vuoden huhtikuun loppuun.

Määräyksiään Valvira tehosti uhkasakolla, joka Päijät-Hämeen kohdalla oli miljoona euroa. Sakkoa ei Päijät-Hämeen tarvitse maksaa, sillä jonot täyttävät hyvin hoitotakuulain vaatimuksen. Varmistus asiaan tuli Valviran korvanneelta Lupa- ja valvontavirastolta tänään.

– Jonotilanne on meillä nyt erittäin hyvä kiireettömässä erikoissairaanhoidossa. Toimenpiteemme jonojen lyhentämiseksi ovat onnistuneet. Kesän lomakausi kasvattaa luonnollisesti hieman odotusaikoja. Päijäthämäläisillä ei kuitenkaan ole tarvetta hakeutua hoitoon muualle, sillä tilannetta voi melkeinpä luonnehtia historiallisen hyväksi, kertoo hallintoylilääkäri Petteri Jyrkinen.

Tekonivelleikkaukseen pääsee Päijät-Hämeessä nopeasti

Päijäthämäläiset voivat luottavaisin mielin valita oman, lähellä sijaitsevan keskussairaalan hoitopaikakseen. Hoidon laatu ja saavutetut hoitotulokset ovat maan parhaimmistoa esimerkiksi tekonivelkirurgiassa. Tuoreimman vertailutilaston mukaan Päijät-Hämeen keskussairaalassa operoidut potilaat tarvitsevat maan vähiten uusintaleikkauksia.

– Esimerkiksi tekonivelleikkaukseen pääsee nopeasti Päijät-Hämeessä. Erityistä huomiota olemme kiinnittäneet hoidon vaikuttavuuteen. Hoidosta tuleva hyöty potilaalle on aina ensisijaisena hoidon valintaperusteena. Esimerkiksi leikkaukset ovat usein raskas tapa hoitaa, joissakin tapauksissa esimerkiksi lääkehoito on potilaalle parempi vaihtoehto, toteaa Jyrkinen.