Osallisuuden voima

Osallisuuden voima on hanke, jolle STM on myöntänyt terveyden edistämisen  määrärahaa vuosille 2025-2027. Hankkeessa on kolme pääteemaa: Osallisuuden kokemus, Etsivä työ ja osallisuuden johtaminen. Etsivällä työotteella pyritään tavoittamaan palvelujen ulkopuolella olevia ihmisiä ja kehitetään tukea heidän tarvitsemaansa ohjaukseen. Haavoittuvassa tilanteessa olevien osallisuutta pyritään vahvistamaan tuottamalla heidän kanssaan osallisuus- ja hyvinvointitietoa. Hankkeessa kehitettävä tietotuote kokoaa eri toimijoiden tietoa haavoittuvassa tilanteessa olevien osallisuudesta ja hyvinvoinnista, jotta tieto olisi saavutettavissa koko Päijät-Hämeen alueella. Hankkeessa luodaan myös osallisuusjohtamisen mallin osaksi hyvinvointijohtamista. Hankkeesta vastaavat TKI-yksikkö sekä HYTE-yksikkö.

Tietoa projektista

Tietoa projektista

Mitä osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemukselle tapahtuu?

Haavoittuvassa asemassa olevien tavoittaminen, hyvinvointi ja osallisuus -hankkeessa (Osallisuuden versoja 2) kehitettiin vuonna 2024 hyvinvointialueen vakiinnuttamisrahalla etsivää työtä sekä tuotettiin tietoa osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemuksen muutoksesta.  Vuonna 2024 hanke tuki palveluita keräämään tietoa toiminnan vaikuttavuudesta osallisuuskyselyn avulla mm. kuntouttavassa työtoiminnassa, sosiaalisessa kuntoutuksessa sekä järjestöissä. Kysely  päättyi joulukuussa 2024 ja tuloksia julkaistaan keväällä 2025.

Työ jatkuu maaliskuussa 2025 osana Osallisuuden voima -hanketta.

 

Etsivä työ

Etsivä työ

Sosiaalihuoltolain (SHL 7 a §) mukaan hyvinvointialueella tulee järjestää syrjäytymistä vähentävää etsivää työtä. Vuonna 2024 Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Haavoittuvassa asemassa olevien tavoittaminen, hyvinvointi ja osallisuus -hanke aloitti etsivän työn kehittämisen yhteistyössä työikäisten palveluiden, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa 30–64-vuotiaiden tavoittamiseksi.

Osallisuuden voima -hanke jatkaa alueellista etsivän työn kehittämisen tukemista ja koordinoi etsivän työn verkostorakenteita Päijät-Hämeessä. Hankeaikana on laadittu kuvaus alueellisesta etsivästä työstä ja perustettu laaja Päijät-Hämeen etsivän työn verkosto, joka kokoaa yhteen etsivästä ja jalkautuvasta työstä kiinnostuneita ja sitä toteuttavia toimijoita eri sektoreilta.

Verkosto on muodostanut tiiviin monitoimijaisen etsivän työn Monet-ryhmän, jonka toimintaa Osallisuuden voima -hanke koordinoi. Monet suunnittelee ja toteuttaa yhteistyössä etsivää ja jalkautuvaa työtä. Se hyödyntää sähköistä viestintäalustaa jalkautumisten joustavassa sopimisessa sekä kehittää yhteistä tilastointia. Molemmat verkostot tuottavat ilmiötasoista tietoa haavoittavassa tilanteessa olevien ihmisten tilanteesta rakenteellisen sosiaalityön ja palvelujen kehittämisen tueksi.

Osallisuuden voima -hanke on lisäksi laatinut ja päivittää Apua ja palveluja Päijät-Hämeessä -infokorttia, johon on koottu sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä muiden keskeisten palvelutahojen yhteystiedot. Infokortti on tarkoitettu erityisesti ruokajakelutoimijoiden ja muun matalan kynnyksen työn tueksi, ja sitä voi vapaasti jakaa asiakkaille.

Ohessa lisätieto aiemmin tehdystä kehittämistyöstä.

Päijät-Häme käy edellä osallisuustiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä

Osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemusta on selvitetty Päijät-Hämeessä vuodesta 2021 lähtien hyvinvointikyselyn avulla.
Vuoden 2022 kohdennetulla hyvinvointikyselyllä sekä vuonna 2023 Osallisuuden versoja -hankkeen (AKKE) osallisuuskyselyllä saatiin tietoa hyvinvointialueen palveluihin ja järjestöjen toimintaan osallistuvien osallisuuden kokemuksesta.

Osallisuusmittausten avulla saatua tietoa on käsitelty vuodesta 2023 lähtien yhdessä palveluihin ja toimintaan osallistuvien sekä ammattilaisten kanssa, jotta saadaan lisää tietoa toiminnan vaikutuksesta osallisuuden kokemukseen. Toiminnan osallisuusvaikutuksia selvitettiin myös Pieniä onnistumistarinoita (THL)-haastattelun avulla. Voit lukea lisää tuloksistamme alla olevista raporteista.

 

 

alt=""

Ota yhteyttä

Emmi Fjällström

projektisuunnittelija, Osallisuuden voima

044 077 3311

TKI-yksikkö

Jeannette Semeri

kehittäjäsosiaaliohjaaja, Osallisuuden voima

044 482 3579

TKI-yksikkö

Katri Nousiainen

projektipäällikkö

044 440 3328