Olen Satu Hiekkanen-Torkko, ICT-asiantuntija ja toimin tietohallinnon digipalveluissa Päijät-Sote-sovelluksen superuserina.
Oma työurani alkoi kesätyössä lomittajana kanalassa. Urapolkuni on kulkenut sairaanhoidon kautta ICT-asiantuntijaksi. Urani sosiaali-ja terveysalalla alkoi sairaanhoitajana perusterveydenhuollossa, josta siirryin päivystyksen maailmaan. Päivystysvuosien aikana toimin erilaisissa sairaanhoitajan tehtävissä sekä apulaisosastonhoitajana ja myöhemmin osastonhoitajana avosairaanhoidossa. Tämän jälkeen siirryin hanketyön kautta digipalveluiden pariin.
Kouluttautuminen on täydentänyt osaamista
Sairaanhoitajakoulutukseni on ollut urani perusta. Työn ohessa ja työnantajani tukemana olen suorittanut useita jatko-opintoja, kuten lähiesimiehen ammattitutkinnon, johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon sekä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon digitaalisten ratkaisujen suuntautumisella. Lisäksi olen suorittanut liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon sekä tarpeen mukaan lyhyempiä koulutuksia.
Työtehtäviini kuuluu Päijät-Sote-sovelluksen ja digialusta BeePron ylläpito sekä toiminnallisuuksien kehitystarpeiden edistäminen ja uusien toiminnallisuuksien testaus. Työnkuvaani sisältyy monipuolisesti yhteistyö eri toimintayksiköiden, yhteistyökumppaneiden ja alustan toimittajan kanssa. Lisäksi osallistun kansalliseen kehitysyhteistyöhön muiden hyvinvointialueiden kanssa.
Tehtäviini kuuluu myös asukkaiden tekninen tuki ja asiakaspalautteiden käsittely, jotka auttavat tunnistamaan kehitystarpeita. Teen tiivistä yhteistyötä viestinnän kanssa sekä ammattilaisten, että asukkaiden suuntaan.
Omannäköiset työpäivät lisäävät työn mielekkyyttä
Asiantuntijatyö on itsenäistä ja haastavaa ja se vaatii jatkuvaa kehittymistä ja oppimista. Työn vastuullisuus ja organisointi mahdollistaa itselle omannäköiset työpäivät, lisäten työn mielekkyyttä. Organisointitaidot ja oman osaamisen tunnistaminen edistävät työn hallintaa.
Vaikka työskentely on pääosin itsenäistä, tiimin ja tiimihengen merkitys työssä jaksamisen kannalta on suuri. Tiimistä saa arvokasta sparrausta ja tukea.
Satun terveiset hyvinvointialueen työntekijöille
Tartu tilaisuuksiin ja kehitä itseäsi sekä työyhteisöäsi. Itsensä kehittäminen antaa uusia näkökulmia asiakas- ja potilastyöhön.
Tarjoa mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja asioiden hoitamiseksi, esimerkiksi edistämällä digitaalisten palveluiden tarjontaa. Kehitys on jatkuvaa ja välttämätöntä, joten hyppää rohkeasti mukaan yksikkösi kehitystiimeihin omien ideoiden kera.