Kun Tampereen yliopistossa sosiaalityötä opiskeleva Julia Saarinen aloitti viime keväänä kesätyönhaun, hänellä oli mielessään melko selkeä kuva tulevaisuudesta. Kuten monella sosiaalityön opiskelijalla, myös Julialla tulevaisuuden työura näyttäytyi ennen kaikkea asiakastyön kautta.
Kesätyöpaikan löytäminen osoittautui kuitenkin haastavaksi, eikä suunnitelma toteutunut aivan odotetulla tavalla. Jälkikäteen ajateltuna se saattoi olla yksi hänen opiskeluaikansa parhaista käänteistä.
Kesä täynnä oppimista ja oivalluksia
Kesätyöpaikkojen sijaan Julia alkoi etsiä harjoittelupaikkaa. Yliopiston kautta vastaan tuli mahdollisuus Päijät-Hämeen hyvinvointialueen TKI-yksikössä. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ei ollut hänelle ennestään tuttu työympäristö, mutta työpaikkailmoituksessa oli jotain, mikä herätti kiinnostuksen.
Mitä tarkemmin hän perehtyi tehtävään, sitä enemmän kaikki alkoi tuntua oikealta. Harjoittelupaikassa yhdistyivät hänen opintonsa, aiempi lähihoitajataustansa sekä kiinnostus päihde- ja riippuvuusteemoihin. Hakuilmoituksessa haettiin juuri sellaista osaamista, jota hänellä jo oli ja jota hän halusi edelleen kehittää.
Kesäkuun alussa Julia aloitti harjoittelunsa TKI-yksikössä LÄSNÄ-hankkeessa. Jo ensimmäinen päivä kuvasi hyvin tulevaa kesää. Sen sijaan, että uusi harjoittelija olisi viettänyt päivänsä perehdytysmateriaaleihin tutustuen, hän löysi itsensä Helsingin yliopistolta tutkimusryhmän tapaamisesta keskustelemasta hankkeen tavoitteista ja tulevista työvaiheista.
Syvään päätyyn hypättiin heti, mutta se ei tuntunut pelottavalta. Päinvastoin.
Kolmen kuukauden aikana Julia pääsi osallistumaan monipuolisesti hankkeen eri vaiheisiin. Työ sisälsi mm. tutkimusartikkeleiden etsimistä ja arviointia, näyttöön perustuvien suositusten taustatyötä, tietolaatikoiden kirjoittamista sekä aineiston valmistelua ammattilaisten käyttöön. Hän teki myös monenlaisia tutkimushankkeen arjen sujumista tukevia tehtäviä. Julia pääsi myös seuraamaan ja valmistelemaan toimintaa, jonka tavoitteena on viedä tutkimustietoa käytännön sosiaalihuoltoon.
Samalla hän näki konkreettisesti, kuinka paljon työtä yhden suosituksen tai kehittämistoimenpiteen taustalla todella on.
Aluksi moni tehtävä tuntui uudelta. Vähitellen kokonaisuus alkoi hahmottua, ja samalla kehittyi yksi harjoittelun tärkeimmistä opeista: tutkimustiedon kriittinen arviointi.
”Harjoittelu antoi vastauksen siihen, missä yliopistossa opittuja taitoja oikeasti tarvitaan. Moni opintojen aikana opittu asia sai ensimmäistä kertaa käytännön merkityksen.”
Tutkimuksia ei enää tarkasteltu vain tiedon lähteinä, vaan niitä opittiin myös arvioimaan. Millä menetelmällä tutkimus on tehty? Kuinka luotettavia tulokset ovat? Voidaanko niitä soveltaa suomalaisessa toimintaympäristössä?
Juuri tällaiset kysymykset kulkivat mukana läpi kesän.
Etätyö mahdollisti unelmien harjoittelun
Vaikka työ tapahtui pääosin etänä, Julia kertoo yllättyneensä siitä, kuinka vahva yhteisöllisyyden tunne syntyi. Moni työskenteli eri puolilla Suomea, osa lomaili kesän aikana ja yhteisiä toimistopäiviä oli rajallisesti. Silti hän koki olevansa aidosti osa työyhteisöä ensimmäisestä viikosta lähtien.
Myös harjoittelun ohjaus sai Julialta kiitosta. Hänen ohjaajanaan toimi TKI-asiantuntija Maria Tapola-Haapala, jonka suunnitelmallinen ja opiskelijalähtöinen ohjaus jätti positiivisen vaikutuksen.
Julialle jäi tunne, että harjoittelu oli suunniteltu aidosti oppimista varten. Työtehtäviä annettiin sopivassa järjestyksessä ja oma tapani oppia huomioitiin hyvin. Harjoittelun aikana ohjauskeskusteluja järjestettiin säännöllisesti myös kesälomakaudella.
– Vaikka harjoittelu ajoittui keskelle kesää, ohjaus toimi todella hyvin. Maria jousti tarvittaessa aikatauluissaan, jotta saimme ohjauskeskustelut sovittua myös loma-aikojen ympärille. Minulle jäi vahva tunne siitä, että oppimistani ja harjoitteluni onnistumista pidettiin tärkeänä, Julia kertoo.
Tukea oli saatavilla aina tarvittaessa, mutta samalla opiskelijalle annettiin tilaa rakentaa omaa asiantuntijuuttaan. Sen sijaan, että kaikki olisi tehty valmiiksi puolesta, Julia sai mahdollisuuden kokeilla, etsiä ratkaisuja ja muodostaa omia näkemyksiään. Uusien tehtävien kohdalla keskusteltiin siitä, millaista tukea hän itse kokee tarvitsevansa. Joskus paras tapa oppia oli perehtyä asiaan ensin itsenäisesti ja käydä pohdinnat läpi vasta sen jälkeen. Tällainen luottamus jätti vahvan vaikutuksen.
Verkostoista uusia näkökulmia tulevaisuuteen
Kesän aikana Julia ei tyytynyt seuraamaan vain oman hankkeensa toimintaa, vaan hyödynsi aktiivisesti mahdollisuutta tutustua hyvinvointialueen eri palveluihin ja työyhteisöihin. Hän pääsi seuraamaan muun muassa sosiaalipalveluiden, lastensuojelun sosiaalipäivystyksen, gerontologisten palveluiden sekä sairaalan informaatikon työtä. Lisäksi hän osallistui erilaisiin hanketilaisuuksiin ja verkostoitumistapahtumiin, joissa tutustui niin järjestöjen, oppilaitosten kuin muiden organisaatioiden asiantuntijoihin.
Monet näistä mahdollisuuksista syntyivät yksinkertaisesti kysymällä. Juuri verkostoituminen nousikin yhdeksi harjoittelun tärkeimmistä anneista. Samalla Julia sai laajan kuvan siitä, kuinka monipuolinen organisaatio hyvinvointialue on sekä palveluiden tarjoajana että työnantajana.
– Kun pääsee tapaamaan työntekijöitä eri yksiköissä ja näkemään erilaisia työyhteisöjä, muodostuu paljon realistisempi kuva siitä, millaista täällä olisi työskennellä tulevaisuudessa. Juuri nämä kohtaamiset ovat vaikuttaneet siihen, että voisin hyvin nähdä itseni työskentelemässä hyvinvointialueella myös valmistumisen jälkeen, Julia pohtii.
Kun urasuunnitelmat saavat uuden suunnan
Ajan myötä yksi asia alkoi kirkastua yhä selvemmin.
Ennen harjoittelua Julia oli pitänyt asiakastyötä lähes itsestään selvänä uravalintana. Kesän jälkeen rinnalle oli noussut toinen vaihtoehto. Tutkimus-, kehittämis- ja asiantuntijatehtävät eivät enää näyttäytyneet kaukaisina tai abstrakteina, vaan konkreettisina mahdollisuuksina.
Hanketyö, tutkimuksen hyödyntäminen ja palveluiden kehittäminen alkoivat tuntua kiinnostavilta tavoilta vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin.
”En ollut aiemmin juuri ajatellut asiantuntijatyötä omana urapolkunani. Nyt en sulje sitä enää pois lainkaan.”
Kesä ei jäänyt vain harjoitteluksi, vaan siitä syntyi myös jatkoa. Julia suunnittelee tekevänsä gradunsa harjoittelun aikana tutuksi tulleeseen teemaan liittyen, joten yhteistyö hyvinvointialueen kanssa jatkuu vielä tulevaisuudessakin.
Kun hän nyt katsoo taaksepäin kuluneita kuukausia, mieleen nousevat ennen kaikkea oppiminen, luottamus ja rohkeus tarttua mahdollisuuksiin.
Julia korostaa, että urapolku ei aina etene ennalta laaditun suunnitelman mukaan. Joskus merkittävimmät mahdollisuudet löytyvät juuri niistä suunnista, joita ei osannut alun perin edes harkita.
