Sairaanhoitajaopiskelija Niina Tojkanderilla on kokemusta useista hoitoalan harjoitteluista Päijät-Hämeen hyvinvointialueen eri yksiköissä. Hoitoalan harjoittelu on tärkeä osa alan opiskeluja. Hän kertoo kolmesta erityisen mieleenpainuvasta kokemuksesta, jotka ovat vahvistaneet hänen haluaan työskennellä alueella valmistumisen jälkeen.
Unelma toteutui vastasyntyneiden teho-osastolla ”Olin kuin pieni lapsi jouluaattona, kun sain sen mahdollisuuden.”
Harjoittelupaikkojen saaminen ei välttämättä ole helppoa. Paikat varataan harjoittelusovelluksen kautta ja paikat varataan nopeusjärjestyksessä. – Ensimmäinen kohokohta oli, kun pääsin yllättäen harjoittelemaan työtä vastasyntyneiden teho-osastolla, Niina muistelee. – Se oli aina ollut unelmani, mutta en uskonut saavani paikkaa, koska ne ovat niin suosittuja. Mutta sitten osastonhoitaja soitti ja sanoi, että voisin tulla kokeilemaan yhdeksi vuoroksi. Se oli ihan mieletön kokemus!
Niina kertoo, että pääsi työskentelemään kokeneen sairaanhoitajan rinnalla ja oppi paljon uutta. – Olin kuin pieni lapsi jouluaattona, kun sain sen mahdollisuuden. Se vahvisti, että tämä on juuri se suunta, mihin haluan viedä opintojani.
Yllättävä kokemus psykiatrisella osastolla ”Yhtäkkiä huomasin istuvani poliisiautossa potilasta saattamassa.”
Toinen mieleenpainuva kokemus oli, kun Niina pääsi harjoittelemaan psykiatriselle osastolle. – Yhtäkkiä huomasin istuvani poliisiautossa potilasta saattamassa. Se oli aivan uusi tilanne, jota en olisi osannut odottaa. Mutta onneksi ohjaajani oli mukana, joten pääsin turvallisesti kokemaan jotain sellaista, mitä en olisi muuten päässyt näkemään. Opiskelijana pääsee mukaan erilaisiin tilanteiseen, jotka voivat olla joskus yllättäviäkin.
Varmempaa työotetta päivystyksestä ”Olin aluksi tosi epävarma, enkä uskonut, että pärjäisin siellä.”
Kolmas kohokohta oli Niinan ensimmäinen työkokemus päivystyksessä. – Olin aluksi tosi epävarma, enkä uskonut, että pärjäisin siellä. Mutta ystäväni houkutteli minut kokeilemaan, ja se olikin yksi hienoimmista kokemuksistani. Ensimmäinen yövuoro meni ihan täydessä vauhdissa, mutta sain tukea kokeneemmilta kollegoilta. He kehuivat, että olin selviytynyt hienosti, vaikka se oli eka vuoroni.
Jatkuva ammatillinen kasvu motivoi ”Olen oppinut, että sairaanhoitajan työssä ei ole koskaan valmis.”
Nämä kokemukset ovat vahvistaneet Niinan uskoa siihen, että hän on valinnut oikean alan. – Olen oppinut, että sairaanhoitajan työssä ei ole koskaan valmis. Joka paikassa on tullut uutta opittavaa, ja se on juuri se, mikä minua motivoi. Haluan jatkuvasti kehittyä ammatillisesti ja löytää uusia kiinnostavia osa-alueita.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue tarjoaa Niinan mukaan loistavia mahdollisuuksia hoitoalan opiskelijoille. – Täällä pääsee kokeilemaan niin monenlaisia asioita ja kasvamaan ammatillisesti. Olen saanut aina tukea ja ohjausta, kun olen tarvinnut. Ja mikä parasta, olen löytänyt alueelta myös unelmieni työpaikan lastenosastolla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue tarjoaa mahdollisuuksia ”Täällä pääsee kokeilemaan niin monenlaisia asioita ja kasvamaan ammatillisesti.”
Niinan kokemusten perusteella Päijät-Hämeen hyvinvointialue on hoitoalan opiskelijoille todellinen unelmien työpaikka. ”Täällä saa mahdollisuuksia kokeilla erilaisia osa-alueita ja löytää oman suuntansa. Ja mikä tärkeintä, saa tukea ja ohjausta koko ajan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän alueeseen!”
Lue lisää Niinan kokemuksia täältä