Päijät-Hämeen hyvinvointialueella otetaan käyttöön 1.1.2026 palveluntuottajan omavalvontailmoitus. Yksityiset palveluntuottajat ja heidän henkilöstönsä voivat ilmoittaa palvelunjärjestäjälle omassa tai alihankkijan toiminnassa ilmenneet asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantaneet epäkohdat, tapahtumat tai muut puutteet.
Mikä on palvelun tuottajan omavalvontailmoitus?
- Ilmoituksella yksityinen palveluntuottaja raportoi vaaratapahtuman/epäkohdan perustiedot sekä kuvaa tapahtuman ja siihen vaikuttaneet tekijät.
- Ilmoituksessa kerrotaan myös tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet sekä mahdolliset ilmoitukset viranomaisille.
- Ilmoitus ohjataan keskitetysti omavalvontaan, josta se ohjataan oikealle käsittelijälle (valvonnan vastuuhenkilölle)
Ilmoitusten käsittely
- Hyvinvointialueen käsittelijä voi tarkentaa tapahtuman luokittelua, pyytää lisätietoja ja tehdä riskiarvion tapahtuman vakavuudesta.
- Käsittelijä voi lisäksi määritellä tarvittavat toimenpiteet, joihin palvelun järjestäjän tulee ryhtyä.
Toimi näin:
- Tee palveluntuottajan omavalvontailmoitus, kun havaitset asiakas- tai potilasturvallisuutta vaarantavan epäkohdan tapahtuman tai puutteen.
- Täytä kaikki vaaditut tiedot huolellisesti.
- Seuraa mahdollisia lisätietopyyntöjä ja ohjeita käsittelijältä.
Lisätietoja ja ohjeita saat tarvittaessa valvonnan yhteyshenkilöltäsi.
Ilmoituslinkin löydät yksityiset palveluntuottajat -verkkosivulta.