Geronomi Julia tekee työtään lähellä ihmistä

Olen geronomi Julia Silvennoinen ja työskentelen Päijät-Hämeen hyvinvointialueella kotihoidossa.

Kerro roolistasi geronomina kotihoidossa, missä tilanteissa osaamistasi erityisesti hyödynnetään?

Geronomi on vanhustyön asiantuntija, jonka ydinosaamista on gerontologinen asiantuntemus ja muistisairauksien tuntemus. Autan asiakkaita arjenhallinnassa, tukihakemuksissa ja oikeiden palveluiden löytämisessä. Olen usein mukana haastavien asiakasasioiden hoitamisessa ja tarkastelen jatkuvasti toteutuneita ja myönnettyjä asiakasaikoja, sekä teen niihin tarvittaessa muutoksia.

Teet vahvasti moniammatillista yhteistyötä, kerro keiden kanssa työskentelet ja miten geronomin näkökulma täydentää kotihoidon tiimiä?

Teen tiivistä yhteistyötä asiakasohjauksen, gerontologisen sosiaalityön ja kotihoidon hoitajien kanssa. Lisäksi viikoittain olen yhteydessä asiakkaiden omaisiin ja eri instansseihin, kuten edunvalvontaan tai Kelaan. Hankalatkin tilanteet ratkeavat usein paremmin, kun asioita tuodaan yhteistyössä esille eri näkökulmista ja eri osaamisen kautta. Päijät-Hämeen alueen geronomeilla on myös oma verkosto, jossa järjestämme koulutuspäiviä ja verkostoitumista.

Mikä sai sinut hakeutumaan geronomiopintoihin, ja miten urapolkusi on muovannut ammatillista ajatteluasi?

Ikääntyneet ja heidän asiansa ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Kollegani Kainulaisen Piia Asikkalan kotihoidosta taisi geronomiksi opiskellessaan hehkuttaa opintoja niin paljon, että innostuin hakemaan kouluun itsekin.  

Aikaisempi työkokemukseni hoitajana ja ikääntyneiden palveluneuvonnassa ovat auttaneet ymmärtämään palvelupolkua kokonaisuudessaan, ikääntyneiden haasteita ja haurautta arjessa sekä myös omaisten kokemaa neuvottomuutta läheistensä puolesta. Samalla olen myös nähnyt monia erilaisia ihmisiä ja kuullut yhtä monta elämäntarinaa, joita pidän arvokkaana asiana niin työn, kuin oman elämänkokemukseni kannalta.

Olen myös opiskellut työn ohessa ylemmän ammattikorkeakoulun osaajakoulutuksen nimeltään johtaminen ja kehittäminen gerontologian alalla. Tavoitteenani on opiskella vielä maisteritutkinto lähivuosien aikana. Opiskelu on nyt aikuisiällä ollut ihanaa omaa aikaa itselleni, josta on saanut hyvää energiaa ja poltetta, sekä uusia näkökulmia omaan työhön.  

Millaisia taitoja tai ominaisuuksia geronomin työssä mielestäsi erityisesti tarvitaan? 

Geronomin työssä tarvitaan ennen kaikkea kykyä nähdä ihminen kokonaisuutena. Ikääntyneen elämäntilanne ei ole koskaan vain palveluita, terveyttä ja toimintakykyä erikseen, vaan niiden yhdistelmä. Täytyy myös osata huomioida ihmisen historiaa ja elettyä elämää – sieltä saa usein vastauksia moneen nykyasiaan. Vuorovaikutustaidot, kyky kuunnella ja rakentaa luottamusta ovat avainasemassa tässä työssä.

Miten näet geronomin roolin kehittyvän hyvinvointialueellamme tulevaisuudessa? 

 Toivon, että geronomin osaamista ja asiantuntemusta käytettäisiin jatkossa laajemminkin yksiköissä. Tulevaisuudessa, väestön ikääntyessä ja kotiin vietävien palveluiden laajentuessa, ennaltaehkäisy on yksi tärkeimmistä keinoista huolehtia ikääntyvälle ihmiselle ihmisarvoinen loppuelämä. Ennaltaehkäisy tuo myös pitkällä aikavälillä taloudellista säästöä.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää niille, jotka pohtivat geronomin opintoja tai urapolkua hyvinvointialueella?

Jos sosiaaliala kiinnostaa yhtään, niin suosittelen geronomin opintoja! Koulutus on monipuolinen ja silmiä avaava ja valmistumisen jälkeen työtehtäviä on monenlaisia. Lisäksi ei ole yhtään haittaa siitä, että ymmärtää omaakin ikääntymisprosessia. Hyvinvointialue on ollut hyvä työnantaja, joka on kannustanut opiskeluun ja toisaalta myös tukenut työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Toivon, että oma urapolkunikin jatkuu juuri hyvinvointialueella.

Mikä auttaa sinua lataamaan akkuja vapaa-ajalla – ja mikä pieni asia tuo sinulle iloa ihan tavallisena päivänä?

Olen kahden harrastavan teinin ja yhden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti ja reissutyötä tekevän yrittäjän puoliso, joten arkeni on melko värikästä ja aikataulutettua. Koiralenkit äänikirjan kanssa ovat oman jaksamiseni kannalta tärkeitä. Toisaalta nautin myös siitä, jos saan huijattua teinit viettämään aikaa kanssani, vieläpä ilman ruutuja!