Päijät-Hämeen hyvinvointialueella psykiatrian ylilääkärinä työskentelevä Alo Jüriloo istahtaa haastateltavaksi työpöytänsä ääreen aurinkoisena syyskuisena iltapäivänä. Työhuoneen hieman kuluneesta ilmeestä huolimatta hän pitää sitä suuressa arvossa.
– Oma työhuone ei tänä päivänä ole mikään itsestäänselvyys monellakaan alueella.
Jüriloo on paitsi psykiatri, myös oikeuspsykiatrian erikoislääkäri. Monikaan ei tiedä, että hän erikoistui oikeuspsykiatriaan työyhteisön vitsin ansiosta.
– Se lähti pienestä läpästä niin kuin moni muukin asia elämässä. Erikoistumispaikkaa tarjottiin, kun kävi ilmi kiinnostukseni psykopatiaan. Eihän tässä ammatissa ilman huumoria pärjäisikään.
Alo Jüriloo on työskennellyt psykiatrialla yli kolme vuosikymmentä. Ensin 14 vuotta Kellokosken sairaalassa, josta hän siirtyi Vantaan vankilan psykiatriseen sairaalaan. Oikeuspsykiatrisessa työssä vierähti lopulta 18 vuotta.
– Pidempään kuin mitä nykyinen elinkautinen kestää käytännössä, Jüriloo lohkaisee.
Kun pään sisälle ei voi nähdä
Yksi asia Jüriloon kanssa keskustellessa käy nopeasti selväksi: Psykiatrin täytyy pystyä sietämään epävarmuutta. Psykiatrinen arvio rakentuu potilaan kertomuksesta, havainnoista, taustatiedoista ja vuorovaikutuksesta.
– Tämä on jotain ihan muuta kuin kirurgiaa. Kirurgi voi leikata ihmisen auki ja katsoa, mitä löytyy. Meillä on käytössämme pääasiassa ihmisen kuvaus hänen sisäisestä kokemuksestaan.
Jüriloo pitää liian nopeita vastauksia ongelmallisina alalla. Psykiatrisen diagnoosin tai hoidon ei pitäisi muodostua niin, että kokeillaan ensimmäiseksi lääkettä ja päätellään sen vaikutuksen perusteella, mistä alun perin oli kysymys.
– Kokonaiskuva muodostuu usein vasta ajan kuluessa. Syntyy käsitys diagnoosista ja siitä, mitä pitäisi tehdä.
Epävarmuuden sietäminen ei tarkoita epämääräistä päätöksentekoa, vaan kurinalaista harkintaa. Jüriloo painottaa kykyä olla lukitsematta tulkintaa liian varhain, yhdistää eri ammattilaisten havaintoja ja muuttaa omaa näkemystä, jos uudet tiedot antavat siihen aihetta.
– Kiire tekee tästä vaikeaa. Jos aikaa taustatietojen kokoamiseen, keskusteluun ja tilanteen seurantaan ei ole, lääkäri joutuu muodostamaan käsityksensä vajavaisemmasta aineistosta.
Yhteiskunnalliset ilmiöt ja keskustelu näkyvät psykiatrin vastaanotolla
Pitkä työura antaa Jüriloolle näkymän myös siihen, miten psykiatrian kysymykset ja painopisteet ovat muuttuneet vuosien varrella. Alaan on koko historiansa aikana kuulunut erilaisia hoito- ja diagnoosi-ilmiöitä.
Aikaisempina vuosikymmeninä huomio on kohdistunut esimerkiksi paniikkihäiriöihin, syömishäiriöihin tai epävakaaseen persoonallisuuteen. Nykyään julkista keskustelua hallitsevat neuropsykiatriset piirteet ja diagnoosit kuten ADHD ja autismikirjo.
Samalla psykiatrinen sanasto on tullut osaksi ihmisten arkista tapaa selittää toimintaansa ja ymmärtää vaikeuksia. Vastaanotolle voidaan tulla valmiin diagnoosioletuksen kanssa. Jüriloon mukaan ihminen ei välttämättä hae vain lääkitystä, vaan myös nimeä kokemukselleen ja vahvistusta käsitykselle siitä, kuka hän on.
– Pettymys voi olla suuri, jos huolellinen psykiatrinen arvio ei vahvistakaan ihmisen valmiiksi muodostamaa käsitystä. Psykiatrin tehtäväksi jää erottaa toisistaan oire, elämän kuormitus, yksilöllinen ominaisuus ja diagnosoitava häiriö.
Jüriloo näkee alan kehityksessä myönteisiä puolia.
– Jotkut sanovat, ettei psykiatriassa saada mitään aikaiseksi. Mutta se ei pidä paikkaansa lainkaan. Hoitomenetelmät ovat kehittyneet, erityisesti psykoterapioissa on edetty ja monia ihmisiä voidaan auttaa hyvin.
Lääkäri manipuloinnin kohteena
Palataan vielä Jüriloon oikeuspsykiatrin työhön vankisairaalassa. Kyseessä on psykiatrisen hoidon kannalta varsin poikkeava ympäristö. Jüriloo vertaa vankilaa sukellusveneeseen: kun ovet sulkeutuvat, ollaan kuin pinnan alla.
Jüriloo ei kertomansa mukaan kohdannut kertaakaan väkivaltaa vankilatyövuosien aikana. Sen sijaan lääkäriin kohdistuva runsas manipulointi teki työstä ajoittain kuormittavaa.
– Kokenutkaan psykiatri ei aina tunnista taitavaa manipulaatiota.
Suoraviivainen vaikuttamisyritys on helppo tunnistaa, mutta taitavimmillaan manipulointi toimii toisin. Lääkäri voi kuvitella päätyneensä itse sellaiseen ratkaisuun tai ajatukseen, jossa juuri tämän potilaan kohdalla pitäisi tehdä poikkeus omaan linjaan. Ammattilaisiin vaikuttamaan pyrkivä ihminen voi myös näyttää itsestään aivan erilaisia puolia eri työntekijöille.
Jos muutun kummalliseksi
Moni pohtii, miten psykiatrian ammattilaiset jaksavat tehdä vuosikymmeniä emotionaalisesti kuormittavaa työtä. Jüriloon mukaan tärkeimmät työkykyä ylläpitävät tekijät ovat työyhteisö, jatkuva kouluttautuminen ja huumori.
– Suomessa kouluttautuminen jää valitettavasti erikoistumisen jälkeen pitkälti omille harteille. Näin ei pitäisi olla.
Kollegat taas ovat luonnollisesti tärkeä tuki työssä. He voivat Jüriloon mukaan huomata sellaista, mitä työntekijä ei itse tunnista omassa toiminnassaan.
– Esimerkiksi vankilassa työryhmän kanssa sovittiin, että jos joku meistä alkaa muuttua vähänkään kummalliseksi, niin muiden pitää sanoa siitä.
Psykiatrialla asiantuntijuuden yhteisöllisyys on erityisen tärkeää. Yhden ammattilaisen osaaminen vahvistaa koko työyhteisöä. Osaaminen ja kokemus muuttuu hoidon laaduksi, kun se ei jää henkilökohtaiseksi pääomaksi, vaan välittyy keskusteluissa, yhteisissä arvioissa ja toisten ammattilaisten tukemisessa.
Näkymä ihmiseen lapsuudesta vanhuuteen
Työn haastavasta luonteesta huolimatta Jüriloo suosittelee psykiatriaa mielellään. Vastausta siihen, kenelle psykiatria sopii, ei hänen mukaansa löydä vain lukemalla alan kuvauksen opinto-oppaasta.
– Täytyy itse kokeilla. Sen oikeastaan tuntee, kun työskentelee ja keskustelee potilaiden kanssa, että onko tämä jotakin sellaista, mitä haluaa tehdä.
Psykiatria tarjoaa laajan näkymän ihmiseen lapsuudesta vanhuuteen. Alan sisällä voi suuntautua esimerkiksi lasten, nuorten, työikäisten tai ikääntyneiden hoitoon, oikeuspsykiatriaan tai neuropsykiatriaan. Jüriloo näkee alan erityisen antoisana ihmisille, joiden kiinnostus ei rajoitu vain yhteen tieteelliseen näkökulmaan.
– Jos on kiinnostunut ihmisestä ylipäätään, omaa humanistisia taipumuksia ja pitää kulttuurista, historiasta ja filosofiasta, niin psykiatria on todella palkitseva ja hyvä valinta.
Jüriloolle varmimmin hyvä mieli syntyy edelleen potilaiden kohtaamisesta.
– Joka päivä kuulee jotakin hyvin mielenkiintoista, jotain ihan uutta. Ihmiset ovat hyvin kiinnostavia olentoja.
Psykiatri pääsee kuuntelemaan ihmisten tarinoita ja yrittämään ymmärtää, miksi elämä on kulkenut juuri tiettyyn pisteeseen. Sen jälkeen tehtävänä on etsiä yhdessä suuntaa eteenpäin.
– Kiinnostus toista ihmistä kohtaan täytyy säilyttää. Jos sen menettää, niin ei varmaan ole kovin hyvä tässä työssä.