Laajaan valtakunnalliseen harjoitukseen osallistuu yli 400 keskeistä valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen ja turvallisuuden toimijaa eri puolilta maata. Mukana on hyvinvointialueiden lisäksi mm. kuntia, eri viranomaisia sekä maakunnallisia toimijoita.
– Varautumista ei voi kehittää ilman harjoittelua. LVV26-harjoitus antaa mahdollisuuden testata käytännössä toimintakykyämme ja yhteistyötämme tilanteissa, joissa yhteiskunnalta vaaditaan nopeaa reagointia ja saumatonta yhteistyötä, tukipalvelujen toimialajohtaja Ismo Rautiainen Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta sanoo.
Säännöllinen harjoittelu on keskeinen osa hyvinvointialueen toiminnan jatkuvuuden turvaamista. Harjoittelua on tehty Päijät-Hämeessä pitkäjänteisesti, Rautiainen toteaa.
Harjoitus keskittyy evakuointeihin
LVV26-valmiusharjoituksen teemana on väestönsuojelu. Harjoitus vahvistaa yhteiskunnan kykyä toimia normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Harjoitus painottuu erityisesti evakuointeihin ja väestönsiirtoihin ja siinä keskitytään johtamiseen, tilannekuvaan, viestintään sekä organisaatioiden väliseen yhteistoimintaan.
– Pelastustoimi on evakuoinneissa yleisvastuussa ja tätä poikkeavaa tilannetta on tärkeä harjoitella, Päijät-Hämeen pelastusjohtaja Mira Leinonen toteaa.
Lupa- ja valvontaviraston mukaan LVV26 on yksi merkittävimmistä tähänastisista koko maan laajuisista valmiusharjoituksista.
– Vaikka harjoitus ei näy kaduilla, eikä kansalaisia tosiasiallisesti siirretä, antaa harjoitus meille arvokasta tietoa omasta osaamisestamme ja kyvystämme toimia yhdessä, harjoituksen päävalmistelija, pelastusylitarkastaja Markku Hutka kommentoi Lupa- ja valvontaviraston tiedotteessa.
Lupa- ja valvontavirasto järjestää vuosittain valtakunnallisia ja alueellisia valmiusharjoituksia. Valmiusharjoitusten tavoitteena on testata laadittuja valmiussuunnitelmia sekä kehittää harjoitukseen osallistuvien organisaatioiden valmiutta toimia erilaisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa.