Valvonta tukee laadun kehittämistä yksityisissä palveluissa

Vuoden 2026 elokuun loppuun mennessä toteutettiin yhteensä 102 ohjaus- ja valvontakäyntiä, joista 69 kohdistui ostopalveluihin. Käyntien tavoitteena on tukea palveluntuottajia toiminnan laadun, turvallisuuden ja asiakaslähtöisyyden jatkuvassa kehittämisessä. 

Muita laadunhallinnan keinoja ovat esimerkiksi erilaiset itsearvioinnit ja auditoinnit, jotka hyvinvointialueella kohdentuvat pääosin omaan palvelutuotantoon.

Tammi-elokuun aikana kirjattiin 654 havaintoa ostopalveluissa, joiden perusteella on toteutettu jo 618 korjaavaa toimenpidettä. Tulokset kertovat palveluntuottajien vahvasta sitoutumisesta havaittujen kehittämiskohteiden korjaamiseen ja toiminnan parantamiseen.

Kehitys näkyy käytännössä

Valvonnan perusteella on nähtävissä selkeitä myönteisiä kehitystrendejä:

  • Omavalvontasuunnitelmia päivitetään aktiivisesti.
  • Riskienhallinnan, vastuiden ja turvallisuuskäytäntöjen kuvaaminen on tarkentunut.
  • Henkilöstön tietoisuus ilmoitusvelvollisuuksista on vahvistunut.
  • Poikkeamien käsittelyä ja riskien arviointia tehdään aiempaa systemaattisemmin.

Suurin osa havainnoista liittyi lääkehoitoon, asiakkaan suunnitelmiin ja osallisuuteen sekä omavalvontaan ja riskienhallintaan. Näillä osa-alueilla tehdyt korjaavat toimenpiteet vahvistavat palvelujen laatua, turvallisuutta ja asiakkaiden hyvää arkea.

Kiitos aktiivisesta kehittämistyöstä

Valvonta on ennen kaikkea yhteistyötä ja tukea toiminnan kehittämiseen. Havaintojen pohjalta tehdyt korjaavat toimenpiteet osoittavat, että palveluntuottajat suhtautuvat kehittämiseen vastuullisesti ja pitkäjänteisesti.

69 käyntiä, 654 havaintoa ja 618 toteutettua korjaavaa toimenpidettä kertovat sitoutumisesta laadukkaiden ja turvallisten palvelujen jatkuvaan kehittämiseen.

Vakavien vaaratapahtumien käsittelyä kehitetään yhtenäisellä toimintamallilla

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on järjestetty yksityisille palveluntuottajille vakavien vaaratapahtumien käsittelyyn liittyvä koulutus, jonka tavoitteena on vahvistaa asiakas- ja potilasturvallisuutta sekä yhtenäistää tapahtumien tutkintaa ja niistä oppimista. Koulutuksessa korostettiin systeemilähtöistä lähestymistapaa, jossa huomio kohdistetaan tapahtumien taustalla oleviin olosuhteisiin, toimintatapoihin ja turvallisuuden hallintaan yksittäisten henkilöiden sijaan.

Koulutuksessa käsiteltiin vaaratapahtumien analysointia, juurisyiden tunnistamista sekä turvallisuutta parantavien toimenpiteiden suunnittelua. Tavoitteena on varmistaa, että vakavista vaaratapahtumista opitaan systemaattisesti ja että opit muutetaan käytännön kehittämistoimiksi koko organisaatiossa.

Tutkintaprosessin onnistumisen kannalta keskeisiä ovat avoin turvallisuuskulttuuri, henkilöstön osallistuminen sekä tapahtumista syntyvän tiedon hyödyntäminen toiminnan jatkuvassa parantamisessa.

Tutustu 16.9.2026 järjestetyn vakavan vaaratapahtuman käsittelykoulutuksen materiaaliin

Lue LVV:n ohjauskirje ilmoitusvelvollisuudesta