Kuva: Marko Kaihola on kokenut palontutkinnan tekijä.
Kun tulipalo on sammunut ja pelastajat poistuneet paikalta, alkaa tärkeä vaihe. Palopaikalle saapuva palontutkija tarkastelee tapahtunutta kokonaisuutena: mistä palo sai alkunsa, miten se eteni ja olisiko jotakin voitu tehdä toisin?
Palontutkinta on yksi pelastuslaitoksen lakisääteisistä tehtävistä. Päijät-Hämeessä sitä tehdään useiden ammattiryhmien voimin. Kaikki tulipalot tutkitaan vähintään perustasolla, jossa tehtäväjohtaja arvioi muun muassa palon mahdollista syttymissyytä. Jos palossa on esimerkiksi henkilövahinkoja, merkittäviä aineellisia vahinkoja tai muuta erityistä tutkittavaa, käynnistyy laajempi palontutkinta.
Silloin tehtävään lähtee koulutettu palontutkija. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella palontutkijoita on muun muassa paloinsinöörien, palontarkastajien ja palomestareiden joukossa. Palontutkinta on monelle kiinnostava lisäkoulutus, johon löytyy vapaaehtoisia aina, kun uusia tutkijoita tarvitaan.
”Se on salapoliisityötä ja siinä tehdään paljon yhteistyötä esimerkiksi poliisin tutkijoiden ja vakuutusyhtiöiden palontutkijoiden kanssa”, kertoo Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Marjo Oksanen.
Palopaikalle ei lähdetä tyhjin käsin
Kun tieto tutkittavasta palosta tulee, palontutkijan päivä voi saada uuden suunnan hyvinkin nopeasti. Muu kalenteriin suunniteltu työ sovitetaan tilanteeseen, tarvittavat tiedot selvitetään ja yhteistyötahoihin ollaan yhteydessä. Sen jälkeen välineet pakataan autoon ja suunnataan palopaikalle.
Tutkijan mukana kulkee muun muassa suojavarusteita ja kamera. Myös drone on nykyisin tärkeä apuväline, sillä sen avulla palopaikasta voidaan saada kokonaiskuvaa ilmasta käsin.
Palopaikalla tutkinta alkaa kokonaisuuden hahmottamisesta. Ensin otetaan yleiskuva ja selvitetään, missä palo on todennäköisesti saanut alkunsa. Kun syttymispaikka alkaa hahmottua, tutkiminen tarkentuu: mitä tilassa on ollut, mitä rakenteille on tapahtunut ja mikä voisi selittää palon syttymisen?
Myös ihmisillä oleva tieto on tärkeässä roolissa. Paikalla olleita, rakennuksen omistajia ja pelastustoimintaan osallistuneita voidaan haastatella, jotta tapahtumien kulusta saadaan mahdollisimman kattava kuva.
Kaikki ei aina ole sitä, miltä aluksi näyttää
Palopaikalla kaikki ei aina ole sitä, miltä ensimmäisenä näyttää. Paloinsinööri Tapio Aaltonen muistaa tapauksen, jossa palon epäiltiin aluksi olevan tahallaan sytytetty.
Perhe oli lähtenyt aamulla normaalisti töihin ja kouluun. Päivän aikana kotiin syttyi palo, joka oli palokunnan saapuessa jo happirajoitteinen ja ehtinyt hiipua.
Palomestari kiinnitti huomiota lattian palojälkiin. Ne näyttivät siltä, että lattialle olisi voinut kaataa palavaa nestettä ja sytyttää sen tahallaan. Poliisi tuli tutkimaan tapausta ja näytteitä lähetettiin laboratorioon.Palontutkijat alkoivat kuitenkin tarkastella palopaikkaa tarkemmin.
Kun eri kohdissa näkyneitä palojälkiä verrattiin toisiinsa, ensimmäinen teoria ei enää sopinut kokonaisuuteen. Tutkijat seurasivat palon mahdollista etenemistä tilasta toiseen ja tarkastelivat samalla keittiön laitteita. Liesi, mikro, vedenkeitin ja hellalla ollut paistinpannu olivat kaikki vaurioituneet, mutta mikään niistä ei osoittautunut palon syyksi.
Lopulta huomio kiinnittyi liesituulettimeen. Laite ei ollut edes ollut päällä, mutta se oli palanut myös sisältä voimakkaasti. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että palo oli saanut alkunsa liesituulettimen sähköviasta. Kyseessä oli lisäksi liesituuletinmalli, jonka tiedettiin aiheuttaneen vastaavia paloja. Aluksi tapausta tutkittiin tahallisena tuhotyönä. Palontutkinnan edetessä käsitys kuitenkin muuttui.
”Jotkin paikat olivat palaneet niin, ettei palo ole voinut edetä lattiasta käsin. Silloin piti miettiä uudelleen, miten palo on oikeasti lähtenyt ja edennyt”, Aaltonen kertoo.
Tapaus kuvaa hyvin palontutkinnan luonnetta. Tutkijan pitää pystyä rakentamaan havaintojen perusteella hypoteesi palon kulusta – ja muuttamaan sitä, jos uudet löydökset eivät tue ensimmäistä ajatusta.
Palojäljet kertovat palon kulusta
Palontutkijoita koulutetaan muun muassa palojälkien, palodynamiikan ja palofysiikan parissa. Kohteet tutkitaan vaikka rakennus olisi pahoin vaurioitunut tai tuhoutunut kokonaan. Rakenteisiin ja esineisiin jääneitä jälkiä tarkastelemalla voidaan arvioida esimerkiksi sitä, mistä suunnasta palo on edennyt.
”Esimerkiksi puupalikasta voi päätellä, mistä suunnasta palo on lähtenyt”, Aaltonen kertoo.
Tutkija kokoaa yksittäisistä havainnoista kokonaisuutta: missä palo on todennäköisesti syttynyt, miten se on edennyt ja sopivatko kaikki löydökset tähän tapahtumaketjuun. Jos jokin havainto ei sovi kokonaisuuteen, palataan taaksepäin ja tutkitaan uudelleen.
Kaikista paloista ei kuitenkaan saada varmaa vastausta. Joskus rakennus on vaurioitunut niin perusteellisesti, ettei syttymispaikasta tai -syystä jää riittävästi konkreettisia jälkiä. Silloin johtopäätöksiä tehdään esimerkiksi pelastajien havaintojen, valokuvien ja paikalla olleiden kertomusten perusteella.
Yhdestä palosta voi alkaa paljon suurempi työ
Palontutkinnan vaikuttavuus ei pääty yksittäisen palon tapahtumaketjun selvitykseen. Tutkinnasta saatua tietoa hyödynnetään pelastuslaitoksen omassa toiminnassa, valvonnassa ja turvallisuusviestinnässä sekä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.
Palontutkijat tekevät yhteistyötä myös valtakunnallisesti. Yksittäisellä pelastuslaitoksella jokin ilmiö voi näyttää pieneltä, mutta kun samanlaisia tapauksia tarkastellaan yhdessä eri puolilta Suomea, voi löytyä selkeä yhteinen nimittäjä.
Esimerkiksi viljankuivureihin liittyviä tulipaloja voi Päijät-Hämeessä sattua vuosittain vain muutamia. Kun vastaavia tapauksia tarkastellaan yli 20 pelastuslaitoksen aineistosta, tapauksia kertyy jo huomattavasti enemmän. Yhteisestä aineistosta voidaan silloin tunnistaa ilmiöitä ja kehittää keinoja niiden ehkäisemiseksi.
Joskus tutkinnassa voi puolestaan paljastua, että tietty laite tai laitetyyppi liittyy toistuviin tulipaloihin. Oksanen kertoo esimerkkinä kiuasmallin, jonka havaittiin aiheuttavan tulipaloja. Tällaisissa tilanteissa yhteistyötä voidaan tehdä myös valmistajan kanssa, jotta ongelmaan löydetään ratkaisu.
”Tarkoitus ei ole pelkästään tutkia, vaan ennaltaehkäistä tulipaloja”, Oksanen tiivistää.
Monipuolinen työ vie eteenpäin
Palontutkinta on yksi osa paloinsinöörin ja muiden palontutkijoiden työnkuvaa. Päivään voi kuulua myös valvonnan suunnittelua, suurten yleisötapahtumien valvontaa, rakentamisen suunnitteluun liittyviä asiantuntijatehtäviä, turvallisuusviestintää ja asiakkaiden ohjausta ja neuvontaa.
Oksanen itse tuli pelastuslaitokselle vuonna 2001 palotarkastajan tehtävään. Ensimmäiseltä koulutukseltaan hän on rakennusalan insinööri. Vuosien varrella tehtävät ovat vaihtuneet palotarkastuksesta paloinsinöörin tehtäviin ja lopulta nykyiseen riskienhallintapäällikön rooliin.
Pitkän uran parhaiksi puoliksi hän nostaa työn monipuolisuuden ja pelastusalan yhteisöllisyyden. Pelastuslaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä myös keskenään ja kehittävät alaa yhdessä.
Palontutkinnassa tämä yhteistyö näkyy konkreettisesti. Yksi tutkija tuo paikalle oman osaamisensa, toinen oman näkökulmansa ja eri organisaatioiden tiedot täydentävät toisiaan. Tavoitteena on rakentaa mahdollisimman hyvä kokonaiskuva siitä, mitä tapahtui – ja ennen kaikkea siitä, mitä tapahtuneesta voidaan oppia.
Paras palontutkinta on ehkä sellainen, jota ei koskaan tarvita
Vaikka palontutkinnassa selvitetään jo tapahtunutta, sen katse on vahvasti tulevaisuudessa. Tutkinnan avulla voidaan kehittää valvontaa, turvallisuusviestintää, rakentamista ja toimintatapoja niin, että vastaavia tilanteita syntyisi mahdollisimman vähän.
Kaikkia tulipaloja ei kuitenkaan voida ehkäistä. Laite voi vikaantua yllättäen tai jotain odottamatonta voi tapahtua. Siksi Marjo haluaa muistuttaa yhdestä yksinkertaisesta asiasta: ”Testatkaa että palovaroittimet toimivat.”
